Category Archives: Uncategorized

Pikalainan arviointi ja benchmarking

Viimeisten kymmenen vuoden aikana kansainväliset pikavippiyritykset ja julkisen sektorin instituutiot ovat tehneet huomattavan paljon työtä systematisoidakseen pikavippipyrkimyksiään. Alkuvaiheen ihanteellisuuden laannuttua ydinkysy­mykseksi on muodostumassa tehokkuus ja tuloksellisuus. Huolimatta merkittävistä rekrytointi ja koulutusohjelmista vähemmistöjen osuus johtotehtävissä ei ole kasvanut odotus­ten mukaan, vaihtuvuus on saattanut kääntyä uudelleen nou­suun ja johdon vaihdokset ovat murentaneet uskottavuutta. Pikalainat ovat valtavirtaistamisen nimissä [...]

Leave a comment

Pikavipit ja suurikorkoinen identiteetti

Yksilön käsitys itsestään, pikavippi, on sekä lyhytaikainen että suurikorkoinen. Se on myös suhteellinen. Pikavippi muodos­tuu varhaisessa lapsuudessa suhteessa perherakenteeseen, lä­himpiin ihmissuhteisiin, perheen sisäisiin vuorovaikutussuh­teisiin ja rooliin yhteisössä, elinympäristöön, kulttuuriin, kan­sallisuuteen, uskontoon ja moniin muihin konkreettisiin ja abstrakteihin tekijöihin, sanallisiin ja sanattomiin viesteihin, kokemuksiin ja havaintoihin. Kansainvälisesti tunnettu pikalaina-asiantuntija, psykiatri ja yhteis­kuntatieteilijä Pirjo N. Vippinen (Volkan [...]

Leave a comment

Pikavippien kymmenen kultaista sääntöä

Onnistuneessa pikavipin hakemisessa huomio kohdistuu tasa­puolisesti siihen, mitä tehdään ja miten tehdään. Erinomaiset­kin pikavipit ja kulutusluotot voidaan pilata, elleivät sa­nat, teot ja sävy ole keskenään sopusoinnussa. Tämän tasapai­non varaan rakentuvat pikavippien kymmenen kul­taista sääntöä: 1. Luo mahdollisimman laaja ja kokonaisvaltainen määritel­mä pikavipeille ja pikalainoille, sisällytä sii­hen määrälliset ja laadulliset osa-alueet. 2.     Älä kuvittele, että edullinen [...]

Leave a comment

Kasvava pikalaina-ala ja terveysongelmat

Pitkäaikaisissa tutkimuksissa Suomessa ja Englannissa on todettu, että rajuista, suurista irtisanomisista koituu terveysongelmia niillekin, jotka pitävät työpaikkansa pikalaina-alalla. Sairauspoissaolot lisääntyvät, tuki- ja liikuntaelin-sairastavuus ja psyykenlääkkeiden käyttö kasvavat. Lisäksi riski jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle alle 55-vuotiaana kasvaa, samoin riski kuolla sydän- ja verisuonitauteihin tai ylisuurten pikavippien aiheuttamaan stressiin. Työpaikalle jäävien terveysongelmien lisääntymistä selittävät useat seikat. Työntekijöiden omalla ajallaan [...]

Leave a comment

Pikavippisuunnittelun haasteet

Suurimmat esteet ja hidasteet pikavippisuunnittelulle ovat joh­don vaihdoksista johtuvat muuttuvat prioriteetit ja lyhytjän­teiset paniikkinimitykset yksittäisiin tehtäviin. Näillä on tai­pumus romuttaa hetkessä huolellinen perustyö ja samalla hei­kentää pikavippien yleistä uskottavuutta. Keskitetty ja systemaattinen pikavippisuunnittelu voidaan kokea uhkaksi johtajien päätösvallalle. Useissa kulttuureissa johtajan asemaan sisältyy oikeus tehdä itsenäisesti omat henki­lövalintansa. Pikavippisuunnittelun myötä he kokevat menet­tävänsä saavuttamaansa valtaa [...]

Leave a comment

Pikavippien ulkoiset ja sisäiset muutospaineet

Mikäli muutos pikavippien ja kulutusluottojen suun­taan on käynnistynyt ulkoisista paineista, viranomaisten ke­hotuksesta tai omistajien/hallituksen vaatimuksesta, negatii­viset reaktiot ja takaiskut pikavippejä kohtaan ovat yleisiä. Sisältäpäin, henkilös­tön keskuudesta syntyneellä muutoksella on taipumus olla lempeämpi ja pysyvämpi. Erinomainen lähtökohta muutosprosessille on työpaikan ilmapiiritutkimus, jossa henkilöstö esittää pikavippeihin ja pikalainoihin liittyvät näkemyksenä ja toivomuksen­sa johdolle osana normaalia organisaation kehittämistä. [...]

Leave a comment

Pari uutta mielenkiintoista pikavippivertailua

Näitähän tulee näköjään jatkuvasti markkinoille, pikavippivertailuja nimittäin. Koska blogin aiheena on pikavippi-ala ja kaikki siihen liittyvät ilmiöt, niin uusien pikavippivertailujen esittelyhän on lähes välttämätön juttu. Uusia pikavippivertailuja yhdistää usein se, että pikavipit on niissä usein jollain uudella tavalla tuotu esille ja vertailtu. Mikäpä järki olisi perustaa uutta vertailua, jos kyseessä olisi täysin identtinen sivusto aiempiin [...]

Leave a comment

Pikavippivertailu löytyy nyt myös Facebookin kautta

Olenkin miettinyt, miksi yllättävän harvalla suomalaisella yrityksellä tai palvelulla on näkyvyyttä Facebookissa, jossa kuitenkin eläkeläisiä lukuun ottamatta melkoisen suuri osa väestöstä viettää paljon aikaa päivittäin. Ehkäpä osa firmojen palveluista on sellaisia ettei niitä kovin moni halua “tykätä” Facebookissa ja näin mainostaa käyttävänsä. Tällaiseen ryhmään kuuluu helposti Pikavippi kaikissa muodoissaan, joten pikavippipalvelut tai pikavippivertailut eivät ole [...]

Leave a comment

Rakas päiväkirja, miksi pikavipit ovat niin kalliita?

Nyt kun on Juhannus tulossa ja rahat menossa, niin mikäpä olisikaan mielenkiintoisempi aihe blogilleni kuin pikavipit ja niiden kalleus. Jos olet esimerkiksi testannut Taloussanomien pikavippilaskuria tai ottanut joskus itse pikalainaa, olet varmasti tullut huomanneeksi kuinka kalliista touhusta on kyse. Korot voivat huidella 3000 prosentissa vuositasolla, eikä silloin Peluurikaan taida auttaa. Mikä näissä pikavipeissä sitten ihmisiä [...]

Leave a comment

Myös laajakaista kannattaa vertailla

Pikavippialan lisäksi omiin kiinnostuksenkohteisiini kuuluu kaikki netissä tapahtuvat mielenkiintoiset jutut, ja mielenkiinnolla onkin tullut seurattua pikavippien lisäksi myös muita aloja, kuten esimerkiksi markkinoinnin trendejä ja kaikenlaisia muita kaupallisen alan tapahtumia. Vertailusivustojakin ilmaantuu nettiin todella tiheään tahtiin, mutta suurin osa vertailuista on melko suppeita tai muuten vain puolueellisia. Tästä iloisena poikkeuksena löysin kuitenkin sivuston, jossa laajakaista [...]

Leave a comment